Krookus - nuoret reilumman tulevaisuuden puolesta - n.o. 2 - 6/2026

Uutta infoa Krookuksesta

Viimeksi totesimme, että lehti ilmestyisi kerran kuukaudessa, jota monet ovat saattaneet ihmetellä. On käynyt niin, että uusien pohdiskelujen myötä, päädyimme siihen, että julkaisemme lehteä joustavasti neljännesvuosittain. Vaikka tämä painos on hieman venynyt siitäkin, yritämme jatkossa toimia aktiivisemmin. Lisäksi lehteemme on tullut kaksi uutta jäsentä, joista toisen(Elina Viljanen) kirjoittama runo on tässä lehdessä ja toisen tekstejä mahdollisesti näemme seuraavissa numeroissa. Ja vielä muistutukseksi: sähköpostimme on krookus-lehti@proton.me, jos tulee jotain kysyttävää tai kirjoitusehdotuksia taikka jos haluatte lähettää omia kirjoituksianne lehteen tai liittyä mukaan toimintaan. Laittakaa siis sähköpostia, jos haluatte tavoittaa meidät!

Tietoa kirjoittajista


Hilma Aamunkoi

Olen lehden perustaja ja entinen D. K. Rakastan oppia yhteiskunnallisista ja kulttuurillisista aiheista sekä luonnosta ja historiasta, joista pääosin kirjoitankin. Tykkään lukea, varsinkin klassikoita ja vanhoja kirjoja. Tykkään myös piirtää ja kuunnella vähän kaiken tyylistä(lähinnä kuitenkin 1900-luvulta olevaa) musiikkia ja minulla on kotona kasetteja ja vinyylejä. Kirjoitan tällä hetkellä kirjaa, joka kertoo 1700-luvusta ja Ranskan vallankumouksesta, ja sen lisäksi kirjoitan vapaa-ajallani runoja ja mielipidekirjoituksia.  Näistä kaikista siis lisää jatkossa!

Elina Viljanen

Minä olen Elina Viljanen, pian lukion aloittava kirjailija. Olen kirjoittanut proosaa, draamaa sekä lyriikkaa. Rakastan musiikkia. Lempibändini on IFA Wartburg. Heiltä suosittelen erityisesti kappaleita FDJ, Im Dienste des KGB, Biologie und Pathologie des Weibes sekä Volksfest in Ukraina. Keräilen vinyylejä, poliittisia pinssejä, kirjoja sekä MLP-figuureja. Minulla on paljon mielipiteitä sekä tietämystä politiikasta. Odotan innolla lehteen kirjoittamista.

Työttömyys – todelliset ihmiset lukujen takana

Viime aikoina olen käynyt monia keskusteluja, jotka ovat jääneet pyörimään mieleeni. Suomessa kasvavasta työttömyydestä puhutaan usein numeroiden ja tilastojen kautta. Urasuunnittelun parissa työskentelevänä näen kuitenkin lähes päivittäin myös ne inhimilliset tarinat lukujen takana.

Seuraavat esimerkit eivät kerro yhdestä ihmisestä, vaan ne pohjautuvat monien ihmisten samankaltaisiin kokemuksiin.
  Eräs mies oli työskennellyt samassa yrityksessä yli 40 vuotta, kunnes hänet irtisanottiin täysin yllättäen. Hänen sanansa ovat jääneet mieleeni:

"Ajattelin jääväni täältä eläkkeelle. Luulin olevani turvassa. Opin tästä sen, että vaikka antaisit yritykselle vuosikymmeniä elämästäsi, ei kannata ajatella sen olevan sinulle perhe. Yritys ei muodosta sinuun tunnesidettä, mutta ihmisenä sinä helposti muodostat. Sitten yhtenä päivänä tuntuu kuin matto vedettäisiin jalkojen alta."

Toinen henkilö oli menettänyt yli 15 vuotta kestäneen työpaikkansa. Samaan aikaan päättyi myös 16 vuotta kestänyt parisuhde.

"Kaikki ne asiat, joiden varaan olin rakentanut turvallisuuden tunteeni, katosivat yhtä aikaa."

Sitten hän lisäsi:

"Tuntuu siltä, että täällä pitää aina näyttää iloiselta. Pitää olla huoliteltu ja positiivinen. Vaikka kärsisit, sitä ei saisi näyttää ulospäin."

Nämä sanat jäivät mietityttämään minua pitkäksi aikaa.

Todellisuudessa hän kävi läpi suruprosessia. Hän oli menettänyt sekä työnsä että parisuhteensa. Mutta nyky-yhteiskunta liikkuu niin nopeasti, että hän koki, ettei hänellä ollut aikaa surra. Pitäisi nousta nopeasti jaloilleen, hakea töitä ja jatkaa eteenpäin. Hän koki siitä jatkuvaa painetta.
   Kolmas henkilö oli kouluttautunut tietotekniikan insinööriksi omassa kotimaassaan. Hän oli saanut työpaikan Suomesta ja muuttanut tänne perheensä kanssa. Muutaman vuoden työskentelyn jälkeen hänet irtisanottiin. Hän oli kuullut, että työttömyysetuuksien hakeminen voisi vaikuttaa kielteisesti hänen kansalaisuusprosessiinsa, joten hän ei ollut edes hakenut niitä.

"Haluan vain löytää uuden työn. Jos en löydä, menen vaikka Woltille töihin."

Silloin pysähdyin miettimään yhtä asiaa.

Oletteko koskaan kiinnittäneet huomiota siihen, kuinka suuri osa ruokaläheteistä on maahanmuuttajataustaisia? Nämä ihmiset tekevät työtä, joka on yhteiskunnan toiminnan kannalta välttämätöntä, mutta jota moni meistä ei itse haluaisi tehdä. Yksi ihmisryhmä kuljettaa toisen ihmisryhmän ruoat kotiovelle asti.
   Sanomme elävämme yhteiskunnassa, jossa luokkaerot ovat vähentyneet. Silti tuntuu siltä, että uudenlaisia jakolinjoja syntyy jatkuvasti. Mielestäni tästä olisi syytä käydä enemmän keskustelua. Mutta varsinainen pointtini on tämä:
  Työttömyydestä puhutaan usein prosentteina, käyrinä ja taloudellisina tunnuslukuina. Todellisuudessa työttömyyden vaikutukset ovat syvästi henkilökohtaisia. Se vaikuttaa ihmisen identiteettiin, turvallisuuden tunteeseen, ihmissuhteisiin, mielenterveyteen ja tulevaisuudensuunnitelmiin.

Ja liian usein nämä ihmiset jäävät yhteiskunnassa näkymättömiksi.

Koen, että emme ole onnistuneet rakentamaan riittävän vahvoja rakenteita lieventämään näitä vaikutuksia. Ymmärrän hyvin, että yrityksillä on omat taloudelliset realiteettinsa. Silti minun on vaikea hyväksyä sitä, että ihminen, joka on antanut samalle työnantajalle yli 40 vuotta elämästään, voidaan irtisanoa tuotannollisista ja taloudellisista syistä tilanteessa, jossa uuden työn löytäminen on iän vuoksi erittäin vaikeaa.
   Ajattelen, että työttömyydestä pitäisi puhua taloudellisen kysymyksen lisäksi myös inhimillisenä kysymyksenä.

Eräästä sosiaalisen median julkaisusta kirjoittajan luvalla otettu.

Tulevaisuuden maailma

 

Viime lehdessä puhuimme paljon kapitalismista ja sen epäkohdista. Siitä, miten nykyinen järjestelmä ei pysty toimimaan kaikkien hyväksi, vaan päinvastoin saa koko toimintakykynsä toisten riistosta. Mutta monia on varmasti jäänyt mietityttämään toinen kysymys: Millainen sitten olisi ideaali yhteiskunta? Mikä olisi sellainen systeemi joka täyttäisi kaikki ihmiskunnan tarpeet? 

Ensinnäkin, vielä kertauksen vuoksi, paneudutaan siihen, ketkä nykyisessä yhteiskunnassamme saavat tuottonsa sillä, että omistavat tuotantovälineet(siis esim. tehtaat, yritykset, maa-alueet yms. kaikki mistä 

saa tuotettua jotain myyntikelpoista), ja ketkä taas myyvät työvoimaansa näille saadakseen elantonsa. Tätä ensimmäistä ryhmää, tai edistyneemmin termein luokkaa, edustaa porvaristo(tällä emme nyt tarkoita feodaalisen järjestelmän keskisäätyä, vaan nykyajan “herroja”), vain todella pieni osa koko maailmasta, joka siis saa voittoa riistämällä muita. Toiseen luokkaan kuuluu proletariaatti, työläiset, jotka porvariston alaisina tekevät työtä, jonka hedelmistä vain pieni siivu jää heidän itsensä nautittaviksi, loput menevät porvareille. Näin kapitalismi saa lisää polttoainetta sortokoneistoonsa. Vai selittäisittekö jollain muulla tavalla sen, millä lailla he jotka tekevät raskasta työtä(henkistä tai fyysistä) saavat kuitenkin vähiten palkkaa? 

    Huomaamme siis, että yhteisen maailmamme varat jakautuvat hyvin epätasaisesti. Mutta mikä eteen? Miten päästä pois tästä surmanloukusta? Tähän vastaamme, hyvät lukijat, että ainoa tapa todella luoda täydelleen uusi ja vapaa systeemi on perustaa yhteiskunta joka lakkauttaa vanhentuneen kaksijakoisen luokkajärjestelmän, ja tuo tilalle uuden, kansainvälisen systeemin, jossa ei ole rikkaita eikä köyhiä, maailman, jota eivät enää johda sortajat, vaan sorrettu kansa, joka rikkoo kahleensa luodakseen vapaan ja tasa-arvoisen maailman, ei pelkästään pienelle joukolle, vaan kaikille ihmisille.

    Entä mitä tämä käytännössä tarkoittaisi? Tasa-arvoisessa ja oikeudenmukaisessa systeemissä yksityisomistus(tässä ei ole kyseessä henkilökohtainen omaisuus, vaan laajempien asioiden, erityisesti aiemmin mainittujen tuotantovälineiden omistus) poistettaisiin ja kaikkien niiden omistus siirtyisi kansalle, siis joikaiselle ihmiselle. Sillä eikö ihmisten, jotka syntyvät saman arvoisina samaan maailmaan, kykenemättä vaikuttaa minkälaiseen paikkaan, kuuluisi saada samankokoinen pala kakusta? Näin lakkaisi riisto olemasta ja niin myös yhteiskuntaluokat, jotka perustuvat yksinomaan sortajan ja sorretun väliseen suhteeseen. Vasta tällöin voitaisiin siis taata todellinen vapaus ja  yhdenvertaisuus ihmisten kesken.

Hilma Aamunkoi

Kirjanurkkaus

Tällä osiolla julkaisemme esimerkiksi novelleja, näytelmiä, runoja, sitaatteja sekä lopuksi kirjasuosituksia ja -arvosteluja. Tässä vielä mainittakoon, että seuraava kirjoitus oli tarkoitettu varta vasten kevättä varten, mutta emme ehtineet saada tätä lehteä valmiiksi siihen mennessä, joten jouduimme siirtämään sen nyt tänne suven aikaan luettavaksi.


Kevään loisto

Kevät. Tuo luonnon eloon heräämisen, toivon ja onnen aika, vuodenajoista ihanin – se oli jälleen täällä! Mikä suunnaton elämänilo minut valtasikaan saadessani kuulla puron solisevan ja pikkulintujen laulavan, sekä saadessani nähdä tuhansien kukkien – leskenlehtien, sinivuokkojen ja kevätsahramien kukkivan kylmän ja harmaan talven jälkeen! Kuinka 
korvaamaton olikaan luonto, kaikki nuo metsät, niityt ja arot, vuoret, meret ja joet, joilla saimme kuljeskella. Voi, kunpa ihmiskunta tosiaankin tuntisi niiden arvon! Mutta sen sijaan kääntäessämme katseemme ikivihreisiin viidakoihin näemme dollareita, suurissa valtamerissä näemme tuottoja ja voittoja, elävän ja hengittävän maailman sijasta näemme voin loputtomasti rahaa… Havahduin ajatuksistani kuullessani käpytikan naputtelevan pesäkoloa poikasilleen. Hymähdin. Niinkuin aamurusko toi uuden aamun, kevät oli tuonut uuden toivon tullessaan, ja tahto muuttaa asioita kajasti nyt voimakkaana joka puolella maailmaa.

Hilma Aamunkoi

“Laki, julkinen valta, eikö se ole perustettu suojellakseen heikompaa epäoikeudenmukaisuutta ja sortoa vastaan? On siis loukkaus kaikkia yhteiskunnallisia periaatteita kohtaan antaa se kokonaan rikkaiden käsiin. Mutta rikkaat ja mahtavat ovat 
järkeilleet toisin. Eriskummallisilla sanaväännöksillä he ovat rajoittaneet yleisen idean omaisuudesta vain tiettyihin esineisiin, ja ovat kutsuneet pelkästään itseään omaisuudenomistajiksi; he ovat väittäneet, että pelkästään omaisuudenomistat ovat kansalaisen nimen arvoisia; he ovat nimenneet oman erityisetunsa yleiseksi eduksi, ja taatakseen tämän väitteen onnistumisen, he ovat ottaneet haltuunsa kaiken yhteiskunnallisen vallan”

Vapaa käännös Maximilien Robespierren puheesta(1791)

Mitä enkeli näkisi, jos tippuisi alas maailmaan?
Tippuisiko Gazaan, jossa rakennuksia
Ei juuri ole jäljellä
Vai Iraniin, jossa tyttökouluja pommitetaan?
Yhdysvalloissa, näkisikö hän kodittomia kadulla?
Maailman onnellisimman maan, joka on huonompi kuin Espanja?
Hakaristejä kadulla, kerjäläisen itkemässä?
Tämä ei ole maailma enkeleille
Tämä on hirviöiden maailma
Kuka tätä katsellessaan 
Voisi jäädä hiljaa?
Sytyttää uuden sikarin
Ja miettiä liikevaihtoa?
Hirviöt eivät ole satukirjoissa
Eivätkä sänkyjen alla
Ne ovat hallituksessa.

Elina Viljanen

Luonnon symbioosi

Istun kaartuneella puunrungolla
ympärilläni kuivunutta kaislikkoa,
pikkulintujen pirteä kuoro valtaa taivaan,
kauriit tallustelevat etsien ruokaa,
lapsi huutaa, ehkä nauraa, ehkä raivoaa,
minä istun puunrungolla,
katsellen maailman kulkua.
Mutta jotain on vialla
tuhansittain autoja
niiden jyrinä lakkaamaton
järisyttää ikuista kauneutta
luonnon symbioosia.
Minä istun puunrungolla,
katsellen maailman kulkua.

Hilma Aamunkoi

Ostoskeskuksessa

Liikaa ihmisiä
liikaa valoja
liikaa ääniä
silkkaa kaaosta
ilman päämäärää.
“Osta minut!”
“Olen luksusta!”
“Olen halpa!”
Nuo hihkaisut kaikuvat
ihan kaikkialla
joka nurkassa
minne katseeni käännän.
Jatkuvalla syötöllä
uusia tuotteita
uusia trendejä
uusinta uutta muotia
“Jota sinun on pakko kokeilla!”
Vihaa, rakkautta, surua
kaikkea mitä haluat
saat kaupan hyllyltä ostettua
kunhan et vastusta
taustalla olevaa organisaatiota
systeemiä
joka tuhoaa tarpeellista
luoden turhaa.
Dollareita,
rikkautta,
rahaa jota kaikki himoitsevat
saadakseen aina vain
lisää
ja lisää
ja lisää
sieluamme syöviä
itseämme tuhoavia
“vapaiden” markkinoiden tuotteita.
Vain hintaan 1.99.

Sama kuin edellisessä

New York trilogia – Paul Auster

New York trilogia on yksityiskohdilla kuorrutettu, rivien väliin asetellut vihjeet lukijan tulkinnan varaan jättävä, arvoituksellinen kirja ja teosta pohtii vielä monta päivää sen lukemisen jälkeen. Lisäksi tarinoiden väliset pienet yhteydet olivat todella mielenkiintoisia. Tätä menevän tyylin, sekä hyvän käännöksen omaavaa kirjaa voisin epäröimättä suositella kaikille.

H. K, kääntänyt turkin kielestä Hilma Aamunkoi.